Blogi
Konesalista saattaa ensimmäisenä tulla mieleen esimerkiksi jokin koneistamo tai tehdas, jossa rakennetaan koneita, vaikka kyseessä onkin ”sali”, jossa on tietokoneita. Pienempiä tiloja voidaan kutsua myös serveri- tai palvelinhuoneiksi ja suurempia tiluksia varsinaisiksi datakeskuksiksi. Luonnollisesti datakeskusyhtiöllä tarkoitetaan siten siis yritystä, jonka liiketoimintamalli koostuu ns. konesalipalveluiden tarjoamisesta.
Tänään päättyi intensiivivaihe helmikuussa 2022 aloitetusta kansallisesta TIETO22-kyberturvaharjoituksesta, jossa niin yritykset eri toimialoilta kuin viranomaiset yhdistivät osaamisensa. Harjoitukseen osallistui noin 120 organisaatiota mm. finanssi-, media-, vartiointi-, ja ICT-aloilta sekä valtiollisia toimijoita, kuten Poliisi, Puolustusvoimat ja Yleisradio.
Tieto22 on Suomen suurin kyberturvallisuuden harjoitus, jossa toimitaan yhdessä yrityksien ja viranomaisten kanssa. Harjoitus järjestetään joka toinen vuosi ja tänä vuonna harjoitus keskittyy finanssialan varautumiseen. Tieto22 kyberturvaharjoitukseen osallistuu yhteensä noin 120 eri organisaatiota sekä mukana on myös laajalti viranomaisia, kuten Suomen Poliisi ja Puolustusvoimat sekä palveluntarjoajia kriittisiltä osa-alueilta, kuten ICT-alalta ja kriisiviestinnästä vastaavalta media-alalta.